Poika oli tänään su-loi-nen, ehkä suloisempi kuin koskaan, pelotti katsoa mutta uskalsin hymyillä, ei se tainnut kuitenkaan huomata.
Mietin taas, miksi olen niin hirveän ihastunut että se alkaa jo ahdistamaan, ahdistaa tietää että kaikki on turhaa ja että tulen kuitenkin aina olemaan yksin ja ahdistaa ahdistaa ahdistaa, mutta koitan olla ajattelematta.
Tämä viikko on hyvä viikko, naurua on paljon ja tuntuu että ihmiset jopa pitävät minusta toisinaan. Vaikka usein sellaiset ajatukset menevät kuitenkin ohi.
Tänään kysyttiin olenko laihtunut, hämmennyin taas.
Ristiriitaiset tunteet, toisaalta tahtoisin tanssia ja pussailla ja samalla kuitenkin tuntuu, että minulla ei ole lupaa haaveilla eikä söpöillä eikä sulostella koska olen (vielä) niin iso ja huono ja saamaton, ulkona sataa ja tekisi mieli kaivautua peiton alle. Mutta silti hymyilyttää yhä vähän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
♥