Day 3.

Nyt alan lukemaan, teen tarkan suunnitelman koko loppupäiväksi: minkä verran luen, missä välissä syön ja mitä. Listaan asiat, jotka tänään pitää tehdä: käydä kaupassa ja lenkillä, lukea filosofiaa ja historiaa, tehdä esseitä valmiiksi.

Pyysin äitiä käymään töiden jälkeen ostamassa hyppynarun. Se näytti niin onnelliselta, kun kerroin, miten ihanaa hyppiminen on. Kyllä minä tiedän olevani huono tytär, kun en ole hoikka ja kaunis ja liiku viittä tuntia päivässä, mutta minä yritän, olen päättänyt onnistua.

Otin tänään before-kuvat. Olen asettanut itselleni tavoitteen, josta en voi luistaa: vuodenvaihteessa minun täytyy painaa 51 kiloa, jotta voin näyttää teille edes sen pienen muutoksen, joka kehossani toivottavasti tapahtuu. Tahdon aloittaa uuden vuoden pienempänä kuin aikoihin, en halua olla sotanorsu, luovuttaja, huono, lihava, ällöttävä. En halua, piste.

1. How would you like to spend your day?

2. What kind of clothes would you like to wear?

3. What would you look like if you could choose?

Zooey ♥

4. What kind of tattoo you would want to have?

 (en kyllä tiedä tahtoisinko mitään)

5. What kind of place would you like to live in?

Manchester ♥

Haworth, tahdon sinne takaisin, nyt heti ja loppu elämäkseni.

Day 2.

Pidän koeviikoista, silloin syön vähemmän kuin normaalisti. Ja saan olla kotona rauhassa, istua keittiössä ympärilläni täydellinen hiljaisuus. Keskittyä lukemaan, olemaan hyvä jossain. Ei tarvitse miettiä, mitä viereisessä huoneessa hääräävä äiti ajattelee, tuleeko se kohta tarjoamaan leipää pullaa kakkua teetä mehua, mitä pitää tehdä etten ole liian läpinäkyvä kieltäytyessäni.

Tänään olen syönyt 2dl maustamatonta jogurttia (80 kcal) ja noin 100g puolukoita (40 kcal), juonut teetä maidolla (rasvatonta maitoa 1dl eli 40 kcal), koulussa 2dl rasvatonta maitoa (80 kcal), 20g raejuustoa (15 kcal) ja 3,5dl mehukeittoa veteen sekoitettuna (karviais-boysenmarja ♥, 35 kcal), eli yhteensä noin 290kcal, voisi varmaan pyöristää kolmeensataan. Tänään tiedossa vielä kasvissosekeittoa, luultavasti muutama omena tai luumu (omasta puutarhasta, purr ♥), illalla varmaan toiset 2dl jogurttia ja hieman puolukoita sekaan, teetäkin ehkä.

En uskalla enkä tahdo pudottaa syömisiä minimiin heti kertalaakista, tiedän, että siinä kävisi huonosti. Peruskulutukseni on karkeasti arvioituna 1500 kcal paikkeilla, pyrin aluksi pysymään sen alapuolella. Siitä voi tiputtaa hiljalleen, 1400, 1300, 1200, 1100, 1000, vähemmän. Koulupäivinä syön aamiaisen kunnolla, koska en kestä aamupäivää ilman. Pidän vesipulloa aina mukana. Koulussa syön vähän, pyrin jättämään perunat/riisit kokonaan syömättä, eli salaattia ja vähän kasvisruokaa (en syö koulun kalaruokia vaikka periaatteessa olenkin pescovege). 2dl maitoa on ok, leipä joskus harvoin, näkkäriä en normaalisti syö, mutta jos tarjolla on ruisleipää, niin sen sallin itselleni (ei siis mitään vaaleita leipiä, niitä en syö koskaan eikä meiltä kotoakaan niitä yleensä löydy).

Nyt aamujen ollessa jo aika kylmiä kuljen kouluun ratikalla tai bussilla, mutta koitan kävellä kotiin aina kun on aikaa. Hyvällä säällä pyöräilen kouluun ja takaisin, matka on suuntaansa 3km eli yhteensä 6km. Olen huono liikkumaan, kaikkein vaikeinta on liikkeelle lähteminen. Pidän juoksemisesta ja reippaista kävelyistä, ja koitan uskaltautua lenkkipolulle nyt, kun illat ovat jo pimeitä. Ettei tarvitse nähdä ketään. Tavoitteena on käydä ensin neljä kertaa viikossa lenkillä, sitten viisi, kuusi, seitsemän. 30-60min kerrallaan, edes reippaasti kävellen jos juokseminen tuntuu vaikealta. Hävettää olla näin laiska ja huonokuntoinen, mutta juuri sen takia olen vuosien varrella kerännyt elopainoa yli sallitun rajan. Nyt pitäisi löytää jonkinlainen ilo liikkumiseen, ettei vain verenmaku suussa kipitä samaa lenkkiä päivästä toiseen. Lihaskunto on pakko tehdä joka päivä, pakkopakkopakko. Vatsat, selät, kyykyt, jalannostot, puntit, näiden kaveriksi kunnon venyttely. Pakko.

Tahdon painaa vuodenvaihteessa 51 kiloa. Se tarkoittaa kahdeksaa kiloa pudotettavana ennen kuin kalenteri näyttää vuotta 2011. Aikaa on kolme kuukautta. Kolmetoista viikkoa. Reilu 0,6 kiloa pudotettavaa viikkoa kohti. Ei tämä ole mahdotonta, eihän, kyllä tähän pitäisi pystyä. Jopa minun.

Kun painan 55 kiloa, annan itselleni luvan ostaa pari levyä tai kirjaa, joita olen pitkään himoinnut. Mikäli siis rahatilanne sallii.

Kun painan 51 kiloa, saan vihdoin tilata Skins-boksin, kaudet 1-4, tästä olen haaveillut niin pitkään. En saa toteuttaa haavettani ennen kuin olen pudottanut kahdeksan kiloa, joten nyt minun on pakko taistella, pakko onnistua saadakseni tämän ihanuuden hyllyyni.

Kun painan 48 kiloa, alan uudistamaan vaatekaappiani. Pois turhat telttavaatteet ja hehtaarihousut, tervehtikää suloisia, kauniita, ihania vaatteita, jotka kerrankin sopivat päälleni.

Siitä suunta alaspäin, en tiedä kuinka pitkälle, sen näkee aikanaan. Ei liikaa, mutta tarpeeksi. Kun painan vielä vähemmän, minulla on lupa olla kaunis ja juosta nauraen koulun käytävillä, saan piirrellä kukkasia ja keijutyttöjä kouluvihkojen kansiin ilman että minun tarvitsee selitellä niitä kenellekään, voin kirjoittaa runoja seiniin ilman että olen typerä, ruma, lihava, tekotaiteellinen. Saan pukeutua kuten haluan, letittää tukkani ja sitoa ne rusettinauhoilla, käyttää kauniita mekkoja hameita paitoja kenkiä kasseja huiveja mitä tahansa, voin kuiskia salaisuuksia ja hymyillä.

Sen jälkeen juoksen jo niin lujaa, ettei kukaan voi tarrata nilkkasta ja pyytää kahvipöytään, kukaan ei voi enää koskaan pakottaa minua mihinkään.

Day 1.

Miten minä olen päätynyt tähän pisteeseen? Keskelle tasaista harmautta, hitaasti ohi lipuvia päiviä, ahdistavaa ulkopuolisuutta. Itseinho tuntuu taas täyttävän valtaosan päivistäni, aivan kuten vanhoina aikoina.

Olen alkanut ajatella. Tai itse asiassa olen ajatellut jo pitkään, pohtinut, miettinyt. Päätynyt siihen tulokseen, etten kelpaa näin. En ole koskaan kelvannut - muille ehkä toisinaan, mutten itselleni. Miten minä muka pystyn saamaan elämässäni jotain aikaiseksi, jos en kelpaa itselleni? Eihän kukaan voi rakastaa minua, jos olen näin iso, ruma ja lihava, luotaantyöntävä, vastenmielinen.

Päätin jo aikoja sitten, että minun on pakko muuttua. Pienemmäksi, kauniimmaksi, kiinnostavammaksi. En tahdo olla loppuelämääni ulkopuolella vain siksi, etten uskalla avata suutani tai kokeilla asioita. Mutta minun täytyy olla pienempi ennen kuin voin sallia itselleni seikkailut ja kokemukset, tunteiden kirjon kokonaisuudessaan. Minä tahdon rakastaa ja nauraa, istua parvekkeella katsomassa tähtiä, nukahtaa jonkun kainaloon ja uskaltaa luottaa. Näin isona mikään edellämainituista ei kuitenkaan onnistu - tuskin lihava ihminen nukahtamassa toisen viereen peittäen kaksi kolmasosaa sängystä on teidänkään mielestä kaunista. Ei lihava ja ruma ihminen voi juosta heinäpellossa kepeästi tai kyyristyä parvekkeen nurkkaan kuiskailemaan salaisuuksia keijutytöille. Ei voi, minä en voi, minun on pakko olla pieni, kaunis ja hauras, jotta minulla on oikeus olla herkkä ja tunteellinen, supattaa kauniita sanoja jonkun korvaan.

Siksi minä olen nyt matkalla. Keijumaahan, sirojen linnunluisten luo, keskelle kauneutta. Keijumaan portit aukeavat minulle aikanaan, olen päättänyt niin.

Olen 163 senttiä pitkä. Painan 59 kiloa. Olen pyöreämpi kuin aikoihin. Pudotan paljon kiloja, ainakin ne kymmenen, joiden avulla siirryn viidenkymmenen alapuolelle. Tavoitepainoni ensimmäinen numero on neljä, mutten vielä tiedä miten se jatkuu. Toinen numero voi olla kahdeksan, mutta se saattaa olla myös kaksi tai kolme tai neljä tai viisi tai kuusi tai seitsemän tai nolla.

Nyt olen kuitenkin lähtenyt matkaan, juossut jo ensimmäiset kilometrit keijutiellä. Minä todella toivon onnistuvani ja tahdon uskoa siihen, koska en jaksa enää itseäni, en saa olla tällainen, tällaisena epäonnistujana olen liian iso omaan maailmaani. Auttakaa minua löytämään perille, en tahdo jäädä harhailemaan.