Day 279.

minä mietin, sattuuko muihin koskaan tällä tavalla, ei ehkä fyysisesti mutta sisältä niin ettei kipua saa millään pois, ei pysty ajattelemaan, on samaan aikaan niin täynnä tunteita, kaipausta ahdistusta itseinhoa pelkoa ja epävarmuutta, ja rakkautta ilman kohdetta ja kaikkea mikä pitäisi päästää ulos ennen kuin siihen tukehtuu, mutta samalla on kuitenkin täysin turta. minä tahtoisin tietää, mitä silloin voi tehdä.

minä olen ollut hyvin turha viime viikkoina, viime kuukausina, viime vuosina, kai aina. ei tunnu löytyvän mitään suuntaa, ei ole tarttumapintaa, mutten silti tahtoisi luovuttaa. minä en pidä luovuttamisesta.

en tiedä.

Day 251.

Voi ei, mitähän kaikkea oikein tein eilen. Pyörin väärissä porukoissa, sain suudelman tytöltä samasta koulusta. Näin filosofiapojat ja olisin tahtonut juosta niiden luo, onneksi en juossut, olisin nolannut itseni, minä nolaan aina itseni kaikkialla. Kukaan niistä ihmisistä, joiden kanssa olisin tahtonut iltani viettää tai joihin olisin halunnut tutustua, ei ollut paikalla, jalkoihin sattui, siideri maistui pahalta, juna oli täynnä ja kotona itketti. Miksi minun iltani aina päättyvät näin, miksei ikinä ole hauskaa.

Hyvä puoli viikonlopussa on se, ettei ruokaa ole tehnyt yhtään mieli, on liian kuuma ja ahdistaa ja on paha olo ja raskas tunne sisällä, ei pysty syömään mitään. Löysin tänään uudelleen kahvin ihanuuden, pitäisi kai juoda sitä enemmän, ei tee mieli ruokaa silloin.

Huomenna alkavat työt ja pitäisi käydä ostamassa verkkarit ja huppari ja tahdon tällä viikolla käydä katsomassa Lars von Trierin Melancholian.

Day 239: tänään

olen istunut auringossa,
venyttänyt selkää vain puoliksi yhtä notkeasti kuin naapurin kissa
olen yrittänyt oppia, tuloksetta
olen yrittänyt saada otetta asioista, tuloksetta
joko olen sosiaalisesti täysin kyvytön tai sitten ihmiset eivät vain pidä minusta

en tiedä pitäisikö kesää odottaa vai ei
tulen ainakin liikkumaan paljon ihan jo työn takia (voi minä tahdon niin olla pienempi syksyllä, en voi palata kouluun tämän näköisenä)
mutta toisaalta kesä on usein niin hirveän yksinäistä aikaa minulle
tahtoisin kerrankin löytää jonkun joka ajattelisi maailmasta elämästä olemisesta samoin
mutta kai se on toiveajattelua
ei kai kukaan halua ystäväkseen ihmistä joka ei kerro itsestään mitään
joka on kylmä ja etäinen koska ei uskalla tuntea

mitä teille kuuluu toukokuussa?

Day 152.

Olen täällä ainakin jonkin aikaa, seuraa perässä jos tahdot. Luultavasti jakaudun jossain vaiheessa jotenkin hassusti molempien blogien välille, mutta sen näkee aikanaan.

Day 148.

minä en luultavasti kirjoita tänne hetkeen, joten älkää ihmetelkö hiljaisuuttani. olen suunnitellut uuden blogin aloittamista vaikken oikeastaan tiedä miksi, mutta en ole varma mitä teen. olen vähän hukassa kaiken kanssa, mutta katsotaan mitä tapahtuu.

nyt on hiihtoloma ja se pelottaa minua, liikaa tyhjää aikaa.

näkemiin pikkuiset.

Day 146.

"Everyone says love hurts, but that isn't true. Loneliness hurts. Rejection hurts. Losing someone hurts. Envy hurts. Everyone gets these things confused with love, but in reality love is the only thing in this world that covers up all pain and makes someone feel wonderful again. Love is the only thing in this world that does not hurt."

Enkä minä ole koskaan rakastanut, minua ei ole koskaan rakastettu. Enkä usko koskaan rakastavani. En tiedä mitä rakkaus on. En uskalla ajatella, etsiä, kokea sitä.

Hänellä on sittenkin sama kurssi kanssani tässä jaksossa. Hymyilen joka päivä mekaanisesti ihmisille, jotka kävelevät vastaan käytävillä, joiden kanssa vietän koulupäiväni. Kolme kertaa viikossa yllätän itseni hymyilemästä ilman syytä(, ilman lupaa), katselemasta takapulpettiin. Pelkään, pelkään kamalasti, mutta silti yllytän itseäni tähän leikkiin, joka päättyy aina pettymyksiin. Minä en ikinä onnistu.

Day 133.

En oikein tiedä mitä kirjoittaisin. Tahtoisin sanoa jotain, mutten tiedä mitä. Kävelin tänään koululta kotiin, kirjoitin kokeessa hienon pitkän esseen ihmisen luontokäsityksistä. Filosofiapojatkin olivat siellä, tämän jälkeen niitä ei näe kuin ehkä kerran pari. Hassua.

Minä mietin, olisiko jotain mitä tahtoisitte kuulla tai kysyä?

Day 129.

Minä olen ollut hyvin hiljaa aika pitkään. Olen miettinyt paljon.

Minä olen miettinyt, että yrittäisin eri tavalla. Hitaammin, mutta huolellisemmin. Pysyvämmin ja paremmin. Vähän lempeämmin, en kuitenkaan liian löysäillen. Opettelisin kuuntelemaan itseäni, mutta myös hiljentämään sen hälläväliä-äänen pääni sisällä aina tarvittaessa. Ei kaikki ole yhdentekevää, asiat merkitsevät ja minä merkitsen ja maailma merkitsee. Opettelisin säännöllisyyteen, kohtuullisuuteen, terveyteen. Reippauteen ja rohkeuteen, itsevarmuuteen, onnellisuuteen. Ehkä löytäisin jonkun joka tahtoisi olla minun kanssani onnellinen.

Toukokuussa tahdon olla vähän kauniimpi ja itsevarmempi (tahdon pyöriä pimeässä valojen ja tuntemattomien ihmisten keskellä ilman huolta siitä, miltä näytän muiden mielestä), mutten tavoittele kuuta taivaalta. 5-6 kiloa pois siihen mennessä ja minä olen tyytyväinen, loput voin pudottaa hiljalleen, kesällä ja syksyllä. Ylioppilasjuhlissani minä kuitenkin tahdon olla hirmuisen kaunis, mutta sinne on aikaa vielä. Säännöllisyys on parempi vaihtoehto kuin jatkuva kiire ja kituuttaminen. Sisäpuoli tarvitsee suuremman muutoksen kuin ulkoinen minä, mutta sillekin pitää kyllä tehdä jotain.

Filosofiapojat kirjoittavat viimeiset aineet pian ja katoavat. Paitsi yksi, villapaitapoika. Pörröpäinen suloinen talvipoika. Eikä minua harmita, vaikken tutustunut, sain silti paljon hymyjä.

Minun sisälläni kuplii lämpö ja onnellisuus ja uteliaisuus elämää kohtaan. Asiat tuntuvat järjestyvän, ei maailma kaadu vaikka joskus niin kuvittelinkin.

Pusuja, olette aivan hirmuisen ihania ja kauniita ihan jokainen, minä pidän teistä kovasti.